AC on täydellinen toimilaitteen ohjausyksikkö, jos laitteistossa tarvitaan asennoittimen adaptiivista ominaisuutta, jos toivotaan tiedonkeruuta, jos ohjausyksikön liitännän tulee olla konfiguroitavissa tai jos venttiili ja toimilaite on yhdistettävä edistyksellisen diagnostiikan välityksellä laitoksen käyttöomaisuuden hallintajärjestelmään.
AC-ohjausyksikössä on vapaasti konfiguroitava rinnakkaisliitäntä ja/tai liitännät prosessiautomaatiossa yleisesti käytettäviin kenttäväyläjärjestelmiin.
Diagnostiikkatoimintoihin lukeutuvat aikaleimalla varustettu tapahtumaloki, vääntömomenttikäyrien tallennus, toimilaitteen lämpötilan ja tärinän jatkuva seuranta sekä käynnistysten ja moottorin käyntiaikojen laskenta.
Perustoimintojen lisäksi AC-ohjausyksikkö sisältää lukuisia ominaisuuksia, joiden avulla on mahdollista täyttää myös kulloisetkin erityisvaatimukset. Näihin ominaisuuksiin kuuluu muun muassa momentin ohitustoiminto, jonka avulla venttiilit voi avata. Varustukseen kuuluu edelleen myös käyntiajan pidentämistoiminto, jonka avulla voidaan ehkäistä paineiskujen esiintyminen putkistossa.
Laitteen AC 01.2 kehitystyön painopisteinä ovat olleet käyttäjäystävällisyys ja toimilaitteiden helppo integroitavuus automaatiojärjestelmään. Toimilaitteen ohjausyksikkö on helppo mukauttaa käyttäjän tarpeisiin suurikokoisen graafisen näyttöruudun valikoiden opastuksella. Vaihtoehtoisesti nämä asettelut voi tehdä myös AUMA CDT -ohjelmistolla (ks. sivu ) langattoman Bluetooth-yhteyden välityksellä. Kenttäväyläliitännässä parametrit voi asettaa myös valvomosta.
Rakenteelliset ominaisuudet
Käyttöolosuhteet
Liitäntä ja toiminnot
Liitännät
IP68
KotelointiluokkaKS
Korroosiosuojaus-30 °C - +70 °C
Ympäristön lämpötilaSaatavilla on lukuisia erilaisia kenttäväyläjärjestelmiä. Eri järjestelmätyypit ovat saavuttaneet hallitsevan aseman eri laitteistotyypeissä ja eri maantieteellisillä alueilla. Koska AUMA-toimilaitteita käytetään kaikentyyppisissä prosessiteknisissä laitteistoissa kaikkialla maailmassa, toimilaitteet on mahdollista varustaa liitännöillä, jotka sopivat erilaisiin prosessiautomaatiossa vakiintuneisiin kenttäväyläjärjestelmiin.
AUMA-laitteita on aina saatavilla binäärisillä ja analogisilla tuloliitännöillä varustettuna, minkä ansiosta kenttäväylään on mahdollista yhdistää myös antureita.
HART-väylä käyttää analogisten signaalien siirtämiseen yleistä 4 – 20 mA:n standardisignaalia. HART-tiedonsiirto perustuu analogisen signaalin päälle moduloitavaan signaaliin. Edut: Digitaalinen HART-signaali on mahdollista siirtää samanaikaisesti analogisen signaalin kanssa. Valmiina olevaa 4 – 20 mA:n järjestelmää voi näin käyttää myös digitaalista tiedonsiirtoa varten. Tämän ansiosta kenttälaitteista on mahdollista lukea lisäksi myös parametreja ja diagnoositietoja.
HART käyttää Host-Field-Device-periaatetta. Valinnainen HART Multidrop -topologia vastaa olennaisilta osin kenttäväyläjärjestelmien linjarakenteita. Useimmissa tapauksissa sen yhteydessä käytetään kuitenkin perinteistä 4 – 20 mA:n point-to-point-yhteyttä.
SIMA² Master Station on AUMAn suorituskykyinen alusta toimilaitteiden ohjaamiseen ja valvontaan standardoitujen kenttäväyläjärjestelmien välityksellä. Yksikkö optimoi automaatio- ja kenttätason välisen tiedonsiirron ja parantaa järjestelmän prosessien tehokkuutta.
Yksikkö helpottaa asetusten määrittelyä, laitteiden käyttöä ja käyttöomaisuuden hallintaa niin toimilaitteiden kuin muidenkin kenttälaitteiden kohdalla. Lukuisat erilaiset redundanssioptiot parantavat järjestelmän saatavuutta. Kattavat diagnoositoiminnot parantavat järjestelmän läpinäkyvyyttä.